Ostoskori
0
0,00 €
Silta, jonka yli kaikki kulkevat
18.04.2024
Kuvassa kaksi pientä lasta kävelevät vaarallisella sillalla. Alhaalla pauhaa koski, ympärillä levittäytyy pimeä erämaa. Ihmettelen maalauksen harmoniaa, jossa pelko ja turvallisuus on onnistuttu yhdistämään toisiinsa tasapainoisella tavalla. Ajatukseni kulkeutuvat kauas lapsuuteen. Tämä on Suomen tunnetuin maalaus, mutta mitä se oikein kertoo meille?
Muistan katsoneeni samanlaista kuvaa jo ennen kouluikää. Silloin pelkäsin, että lapset astuvat sillalla oleviin aukkoihin, tai että alhaalla pauhaava virta imaisee heidät mennessään. Suuren ja hohtavan enkelin turvallisuus kuitenkin viimein voitti. Ei hätää, hän kyllä suojelee.
Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että useat laulut kertovat tuosta maalauksesta. Pyhäkoulussa ja myöhemmin seurakuntamme nuortenilloissa olin usein yhtynyt Immi Hellenin kauniiseen Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -lauluun. Vielä selvemmin hieman tuoreempi teos, Suojelusenkeli, kuvaa maalauksen tuottamia ajatuksia ja yhteyksiä lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen.
Kun työskentelin ensimmäisiä vuosia luokanopettajana, tuo kuva alkoi elää mielessäni. Erityisesti Suojelusenkeli-laulun sanat vaivasivat minua. Lauluntekijän lähes huudahduksen omainen toive iskostui mieleeni vahvasti:
Voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat, tuon sillan jonka yli kaikki lapset kulkevat.
Kohtasin ensimmäisten opettajavuosieni aikana (jotka olivat samalla ensimmäiset vuoteni rehtorina) lapsuuden mahdollisuuksien koko kirjon. Eläessäni mukana perheiden iloissa ja suruissa - joskus jopa ylitsepääsemättömiltä tuntuvissa haasteissa - näin edessäni sillan, jolla nuo viattomat lapset kävelivät. Aistin kosken pauhun ja erämaan pimeyden, näin lahot laudat ja reiät lankuissa, mutta mitään mahdollisuuksia saattaa lapsia pois tuolta sillalta ei tuntunut olevan.
Viimein myönsin itselleni, että en tiedä edes sitä, mikä tuo silta on. Sen huomasin, että jokainen lapsi sillä joutui kävelemään, vaarallisilla ja huterilla askelmilla, mutta sen merkitystä en tuntenut. Minun oli pakko vain tehdä voitavani, että edes lahoimmat kohdat muuttuisivat välittävän aikuisen toimesta hieman kestävämmäksi.
Lopulta minun oli pakko selvittää, mitä kuvan maalaaja on aikanaan sillä tarkoittanut. Katsoessani lapsuudestani jäänyttä postikorttia aloin ymmärtää, että tämä ei ollut pelkästään kummeiltani saatu syntymäpäiväkortti.
Tämä oli viesti, joka piti sisällään valtavan sanoman.
Eeli Jaatisen suojelusenkeli
Tamperelaisen suomenruotsalaisen perheen vanhimman pojan elämä oli heti alkujaan täynnä liian isoja asioita. Eeli Jaatinen syntyi vuonna 1905, ja hänen isänsä kuoli jo varhain. Eeli joutui vanhimpana lapsena huolehtimaan perheestään ja lopettamaan koulunkäyntinsä. Elämä kulki kuitenkin eteenpäin rakkaan taideharrastuksen parissa. Eeli sai opetusta muun muassa Eero Järnefeltiltä, ja hän alkoi kuvittamaan kirjoja ja kirjojen kansia. Erityisesti pilakuvat olivat Eelin sydäntä lähellä, ja 20-luvulla hänen teoksiaan julkaistiin eri lehdissä. Elämän kovuus kuitenkin kuritti lahjakasta nuorukaista. Alkoholi vei mennessään, ja se aiheutti ongelmia muun muassa ihmissuhteisiin.
Eeli avioitui mielisairaanhoitaja Marian kanssa ollessaan jo yli 50 vuotias. Tuolloin heidän kummankin elämä sai uuden suunnan. Vaikka moni asia elämässä oli yhä haastavaa ja vaikeaa, heillä oli kuitenkin toisensa. Erityisesti raha-asiat tuottivat huolta, ja pariskunta joutui useaan otteeseen tyytymään vähään ja tekemään paljon uhrauksia. Silti rakkaus kantoi. Eelin ja Marian koti tarjosi turvan myös muille elämän kolhimille ihmisille. Alkoholisti-isän luota ja suuresta köyhyydestä tulleelle kotiapulaiselle Maria totesi: "Tärkeää on, että et itseäsi riko. Älä sieluasi riko. Ole oma itsesi, niin pärjäät."
Näiden kaikkien kokemusten ja koetusten keskellä, elämän synkkyyden ja valonpisaroiden ristipaineessa, Eeli Jaatisen siveltimestä syntyi Suomen tunnetuin taulu. Se ei ollut pilakuva tai sarjakuva, se ei ollut kevytmielinen kirjan kansi tai karikatyyri, vaan se oli täydellinen vedos elämästä. Kun taiteilijan käsi liikutti sivellintä, sen taustalla oli ymmärrys siitä, mitä elämä oikeastaan oli. Se ei useinkaan ollut korkeiden tavoitteiden saavuttamista, menestyksessä piehtaroimista tai vaivattomia päiviä. Pikemminkin se oli puutetta, vaikeuksia ja huolia, mutta niiden kanssa juuri oikeanlaista ja ihmiselle sopivaa.
Eeli ja Maria Jaatinen tiesivät omasta kokemuksestaan, että kun lapsi syntyi tähän maailmaan, hän ei oikeasti syntynyt rakkauslaulujen ja menestystarinoiden kuvaamaan maailmaan. Todellisuus, jossa lapsi tulisi elämään, oli paljon karumpi. Siihen liittyi liian usein meistä ihmisistä nousevia alhaisia piirteitä, kuten kateutta, vihaa ja mustasukkaisuutta. Siihen liittyi myös vääriä valintoja ja ajanjaksoja, jotka haluaisimme vain unohtaa. Lapsi tulisi kulkemaan koko elämänsä sillalla, jossa jokainen askel olisi vaaran paikka. Väärin astuttuna se tuottaisi kipua, oikein astuttuna se kantaisi. Kuitenkin koko ajan takana kulkisi suuri valkoinen enkeli, joka on koko tarinan suurin opetus.
Myöhemmin, Jaatisten täältä jo poistuttua, me synnyimme. Me elimme teknologian kyllästämää ja fyysisesti vaivatonta elämää. Eeli ja Maria Jaatisen perintö tulvi meidän postilaatikkoomme, lastenhuoneeseemme ja koriste-esineisiimme. Silti me emme koskaan ymmärtäneet, että he olivat jättäneet maalaukseen viestin meille vuosien takaa. Tuota viestiä olen yrittänyt viime aikoina hahmottaa, ja tällä hetkellä pukisin sen sanoiksi jotenkin näin:
Älä usko vaivattomaan elämään. Hyväksyessäsi elämän vaarallisuuden, siitä tulee uskomaton seikkailu. Lähde matkaan, sillä uteliaalla on varjelus matkassaan.
Kun Eeli Jaatisen puolison Marian isä kuoli vuonna 1919, elettiin hyvin erilaisessa maailmassa kuin tänään. 12-vuotias Maria seisoi kamarissa ja piti kuolevaa isäänsä kädestä. Ulkona oli kaunis syksyinen päivä, ja auringonsäteet osuivat huoneessa olevaan tauluun. Taulussa luki:
Muruja on elon onni, suurin osa suruja.
Nuo sanat jäivät Marian mieleen kultaisin kirjaimin, ja ne varmasti kehystivät myös heidän yhteistä elämäänsä Eelin kanssa. Niiden merkitys on väkevää ainetta kaikessa surumielisyydessään vielä tänäkin keväänä. Rakas lukija, liian suuret odotukset ja vaatimukset elämältä ja sen tarjoamilta tunteilta voivat johtaa meidät harhaan. Suojelusenkeli-taulun pelko ja turvallisuus viitoittavat meille oikean tien. Suru ja vaiva kuuluvat elämään, mutta kaiken tämän kaaoksen keskellä meillä on lupa edelleen tarttua, aivan kuten pieni Markus-poika aikanaan, turvallisuuden ja toivon ajatuksiin.
Elämä kantaa, joten eiköhän mennä.
Kirjoituksessa käytetyt lähteet:
Kallio, Eila. Hyttysen pillinä maailman huminassa. Muistikuvia Maria Jaatisen elämästä. Karisto, 1983.
Kysy kirjastonhoitajalta-palsta. Internet-lähde [https://www.kirjastot.fi/kysy/tiedathan-sen-vanhan-taulun-jossa?language_content_entity=fi]. Viitattu 17.4.2024.
Eeli Jaatisen Wikipedia-artikkeli. Internet-lähde [https://fi.wikipedia.org/wiki/Eeli_Jaatinen]. Viitattu 17.4.2024.
Liity Tähtihetkeen.
Tähtitaivas ja nuotion loimu mukanasi joka kuukausi.
Täyttämällä viereisen lomakkeen, olet mukana. Täysin ilmainen, eikä edes maksa mitään! Saat kerran kuussa sähköpostiisi Tähtihetki-kirjeen, jossa on tarina koko kuukauden voimavaraksi.
Et sitoudu mihinkään ja voit peruuttaa tilauksesi milloin vain.
Tarinatähti
Harjukatu 44 B 38
15100 Lahti
Suomi, Finland
044 2772591
Tarinavalkea, 3129031-1
Tarinatähti on lahtelainen yritys, jonka sydämessä sykkii tarinallinen inspiraatio. Luomme monipuolisesti sisältöä, joka herättää ajatuksia ja tunteita. Olemme erikoistuneet tarinallistamiseen niin sanoin kuin kuvin. Teemme kaikenlaisia kirjoitustöitä sekä suunnittelemme oivaltavia brändi-ilmeitä, verkkosivuja ja muuta visuaalista materiaalia. Toimintamme tavoitteena on luoda ympärillemme iloa, kehitystä ja motivaatiota. Arvostamme retoriikkaa, puhumista ja sujuvaa tarinankerrontaa, ja tuomme ne eläväksi niin kirjoitetussa kuin visuaalisessakin muodossa. Tärkeimmät työkalumme ovatkin tarina, puhe ja luova visuaalinen suunnittelu. Meitä ajaa innostunut halu kirjoittaa ja vaikuttaa, nostaa ihmisten katseita taivaalle.
Yö nousee. Tähdet syttyvät. On tarinoiden aika.
