Tänään sarastaa, ehkä huomenna jo loistaa
Muistan hyvin, kuinka lapsena kävimme usein vaeltamassa metsässä. Syksyinen luonto oli kaunista katseltavaa: tuhansia eri värejä, usvaa lammen yllä ja lintuauroja taivaalla. Ilma oli raikasta ja askel kevyt. Päämärämme oli usein jokin laavu tai nuotiopaikka. Silloin repusta otettiin esille eväät, kuksat ja nokipannu.
Se oli retken ehdottomasti parhain vaihe.
Kun lähdimme kävelemään kotiin, ilta oli pimentynyt. Taivaalle oli syttynyt tähtiä. Ne vilkuttivat meille. Istuin isäni reppuselässä ja tuijotin ylös lumoutuneena. Kuinkahan kaukana nuo merkilliset, kauniit valopisteet ovat?
Isoveljeni oli hyvä tunnistamaan tähtikuvioita. Hän löysi Otavan, Pienen Karhun ja ehkä jopa Kassiopeian. Se oli vaikeaa, ja vaikka kuinka siristin silmiäni, muotojen ja loogisuuden käsittäminen tuntui haastavalta. Tähtitaivas tuntui iloiselta kaaokselta, timanttimereltä mustien aaltojen päällä.
Kotipihaan päästessämme yö oli noussut. Tähtitaivas leimusi yllämme koko leveydessään. Se alkoi ihan pihan perältä, sieltä lähimetsän reunasta, ja päättyi aina naapurin punaisen harjakaton taakse. Katsoessani ylös en nähnyt muuta kuin tähtien säihkeen. Tuntui turvalliselta istua rappusilla, äidin ja isän välissä, ja ajatella tätä kaikkea. Pian aamuaurinko pyyhkisi noustessaan tähdet piiloon. Mutta yksi asia oli varmaa. Kun ilta koittaa, kun pimeys saapuu, syttyy myös tähdetkin. Aina uudestaan ja uudestaan.
Jos minun pitäisi tiivistää Tarinatähden idea lyhyesti, kertoisin ehkä yllä olevan tarinan. Se on kaunis muisto omasta lapsuudestani, mutta samalla se on voimakas metafora tarinankerronnasta. Siinä tiivistyy jotakin siitä, mihin minä uskon vahvasti. Tarinalla on mullistavia voimia ja mahdollisuuksia, jotka oikein käytettyinä pystyvät luomaan ympärillemme paljon hyvää. Tarinat opettavat, koskettavat ja jäävät mieleen. Ne ovat erinomaisia pedagogisia keinoja, joiden avulla pystyy jättämään ihmisten mieliin tärkeitä asioita. Juuri se on Tarinatähden tehtävä ja missio.
Mikä kirja on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?
Tällainen kysymys esitetään aina silloin tällöin. Vastauksen antaminen voi olla vaikeaa, mutta yhden kirjan minä voin heti kertoa. Joskus lukioikäisenä sain käsiini Juhana Torkin Tarinan vallan, eikä mikään ollut enää sen jälkeen entisellään. Kirja osoitti analyyttisyydellään ja tarkkuudellaan olevan todistus siitä, että maailmaa muutettiin ja hallittiin tarinoilla. Erityisesti entisaikaan tarinat olivat olleet sivilisaatioiden ja kulttuurien rakentumisen keskiössä. Luolamiesten keskuudessa tarinankertoja oli ryhmän suosituin jäsen, eikä se näyttänyt muuttuneen 2000-luvulle tultaessa. Monia menestyneitä liikemiehiä ja poliitikkoja yhdisti nimittäin ainakin yksi seikka: he osasivat kertoa tarinoita.
Itse muistan omasta rippikoulustani erään tarinan hyvin. Aloituspäivänä olimme kokoontuneet erään seurakuntakeskuksen saliin. Kaikkia jännitti hieman ja ihmiset ympärillä tuntuivat oudoilta ja vierailta. Nuorisopastori nousi seisomaan ja kertoi tarinan. Tarinassa oli vanha tietäjä ja vuoristokylä. Muistan hiljaisuuden, joka laskeutui saliin. Muistan tunnelman tarinan päättymisen jälkeen: olo oli vapautuneempi ja turvallisempi.
Miksi muistan tämän tarinan vielä kymmenen vuoden kuluttuakin? Sen vuoksi, että tarinassa on voimaa. Hyvä tarina on kuin tähti: sen tuike valaisee, vangitsee katseen, kutsuu lisää tähtiä mukaan. Tämän kokemuksen jälkeen olen itse toiminut soihdunkantajana, ja vienyt samaa tarinaa eteenpäin omille oppilailleni. Reaktio on ollut täysin samanlainen: alun levottomuuden jälkeen luokkaan on laskeutunut hiljaisuus, ja kaikki ovat tuijottaneet lumoutuneena tähtien tuikkeeseen.
Tarinoissa on elämän voimaa.
On häkellyttävää ajatella, että kyseinen nuorisopastori tuskin oli itse keksinyt tarinaa vanhasta tietäjästä. Hän oli kuullut sen joltakin, ehkä isältään, joka taas oli kuullut sen joltakin toiselta. Nyt me tulimme osalliseksi tämän tarinan voimasta, ja minä vein soihtua eteenpäin. Uskon, että myös joku oppilaistani tarttui siihen. Hän koki tarinan voimallisuuden, ja jossakin elämänvaiheessa kertoo sitä eteenpäin. Vanha tietäjä ja hänen viisautensa ovat tulleet osaksi sukupolvien ketjua, voimaa, joka sytyttää loisteen ihmisiin vuosikymmenestä toiseen.
Ajattele, jos esimerkiksi sinun yritykselläsi olisi tällaisia tarinoita. Ne olisivat aivan kuin tähtiä, jotka keräisivät ihmisiä ympärilleen. Sinä itse voisit kertoa niitä, sinun työntekijäsi kertoisivat niitä, sinun asiakkaasi kertoisivat niitä. Parhaimmat tarinat eivät katoaisi ihmisten mielistä ikinä, vaan yrityksesi olisi onnistunut jättämään pysyvän muistijäljen. Uskon niin, että silloin sinulla olisi etulyöntiasema. Ja tämän etulyöntiaseman saavuttamisessa ja muistijäljen jättämisessä Tarinatähti haluaa auttaa sinua.
Samalla tavalla kuin lapsuuteni luontoretkillä näin leimuavan taivaan, haluan sen nyt tuoda muidenkin nähtäväksi. Suunnistus tähtien avulla tarvitsee aluksi oppaan. Pitää olla kaukoputki, kompassi ja kartta. Ne pitää säätää oikein, niitä pitää käyttää oikein. Sen jälkeen riittää, että tarkkailee tähtiä. Sitten pimeys laskeutuu. Valo leimahtaa, ja tähdet syttyvät. Ensimmäisenä syttyy Venus, kirkas iltatähti. Pian taivas leimuaa koko leveydessään. Suunta on selvä, tähdet johdattavat.
Eksynyt löytää kotiin ja seikkailija aarteen.
Liity Tähtihetkeen.
Tähtitaivas ja nuotion loimu mukanasi joka kuukausi.
Täyttämällä viereisen lomakkeen, olet mukana. Täysin ilmainen, eikä edes maksa mitään! Saat kerran kuussa sähköpostiisi Tähtihetki-kirjeen, jossa on tarina koko kuukauden voimavaraksi.
Et sitoudu mihinkään ja voit peruuttaa tilauksesi milloin vain.

Tarinatähti
Harjukatu 44 B 38
15100 Lahti
Suomi, Finland
044 2772591
Tarinavalkea, 3129031-1
Tarinatähti on lahtelainen yritys, jonka sydämessä sykkii tarinallinen inspiraatio. Luomme monipuolisesti sisältöä, joka herättää ajatuksia ja tunteita. Olemme erikoistuneet tarinallistamiseen niin sanoin kuin kuvin. Teemme kaikenlaisia kirjoitustöitä sekä suunnittelemme oivaltavia brändi-ilmeitä, verkkosivuja ja muuta visuaalista materiaalia. Toimintamme tavoitteena on luoda ympärillemme iloa, kehitystä ja motivaatiota. Arvostamme retoriikkaa, puhumista ja sujuvaa tarinankerrontaa, ja tuomme ne eläväksi niin kirjoitetussa kuin visuaalisessakin muodossa. Tärkeimmät työkalumme ovatkin tarina, puhe ja luova visuaalinen suunnittelu. Meitä ajaa innostunut halu kirjoittaa ja vaikuttaa, nostaa ihmisten katseita taivaalle.