Tarinat muuttavat maailmaa
Tiesitkö, että tarinoilla muutetaan maailmaa? Okei, tämä saattaa kuulostaa kliseiseltä – mutta on silti totta. Maailma osoittaa meille sen, että tarinoita kannattaa lukea ja niitä kannattaa kertoa. Niillä on mullistava, uutta luova voima. Tarinat ovat sivilisaatioiden kiintopiste, kulttuuriemme alkulähde.
Kuulostaako yliampuvalta? Ei haittaa, sillä minulla on tähän todistusaineistoa.
Tiedäthän varmaan Aleksanteri Suuren? Hän oli Makedonian kuningas. Noustessaan valtaistuimelle hän oli hyvin nuori. 30-vuotiaana häntä kutsuttiin jo koko maailman valtiaaksi. Näitä jännittäviä hetkiä edelsi kuitenkin aika, joka oli ratkaisevassa osassa Aleksanteri Suuren elämää. Se aika oli hyvin sivistynyt lapsuus.
Eräs antiikin yö oli hyvin merkillinen. Kerrotaan, että silloin riehui tulipalo Artemiin temppelissä. Efesoksen papit katselivat taivaanrannassa riehuvia liekkejä ja pitivät niitä ennustuksena: maailmaan on syntynyt soihtu, joka tulee sytyttämään Itämaat tuleen. Samana yönä erään perheen kehdossa parkaisi ensimmäisen henkäyksensä poikavauva, joka sai nimen Aleksanteri. Kun tuo pienokainen otti ensimmäisiä askeleitaan Pellan puistoissa, maailma ei ollut enää entisensä.
Tarinoissa on elämän voimaa.
Aleksanterin isän nimi oli Filippos ja äidin nimi Olympias. He olivat ylpeitä pojastaan, ja halusivat taata lapselleen hyvän elämän. He panostivatkin koulutukseen ja Aleksanteri sai opettajakseen miehen nimeltä Aristoteles. Tuskin kukaan pystyi silloin käsittämään, minkälainen henkinen perintö tässä Midaksen puutarhojen keskellä sijaitsevassa luokkahuoneessa lepäsi.
Aristoteles opetti Aleksanterille filosofiaa, kirjallisuutta ja kasvitiedettä. Ennen kaikkea hän kuitenkin asetti pojan mieleen loputtoman uteliaisuuden maailmaa kohtaan. Hän lahjoitti Aleksanterille oman versionsa Homeroksen Iliasta, ja tästä kirjasta tuli Aleksanterin suurin aarre. Kirja toimi hänelle opettajana ja inspiraation lähteenä. Tänään voimme nähdä kuninkaan toimissa vallanhimoa ja vääryyttäkin, mutta tutkimuksen valossa esiin nousee myös valtavia sivistyksen hedelmiä. Voidaankin todeta, että Homeroksen tarinoilla on ollut suuri vaikutus siihen, että kreikasta tuli maailmankieli ja että sivistyselämässä alkoi kukoistaa filosofia ja taide. Aleksanteri Suuren kansallinen ja uskonnollinen suvaitsevaisuus loi pohjan hellenismille, jossa sekoittuivat kreikkalaiset ja itämaiset vaikutteet. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että tämä ajattelutapa loi viimein pohjan eurooppalaiselle kulttuurille.
Vaikuttavaa, eikö totta? Ja eräs kulminaatiopiste kaikelle on Aleksanteri Suuren vuoteen vieressä oleva kultainen rasia, jonka sisällä hän säilytti Homeroksen Iliaa.
Kun tänään katselemme ympäröivää maailmaa, pystymme näkemään vain yhden lenkin sukupolvien pitkästä ketjusta. Tämä maailma on tullut jostakin ja nyt se on tässä, meidän ympärillämme. Aika jatkaa kulkuaan kuin virta, ja sen suuntaa meidän on vaikea ennustaa. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Tässä ajan virrassa tarinat tulevat olemaan aivan keskeisessä roolissa.
Niinpä, ystävät,
kertokaa tarinoita. Lukekaa niitä. Hankkikaa itsellenne klassikoita ja olkaa uteliaita. Tarinoissa on elämän voimaa.
Liity Tähtihetkeen.
Tähtitaivas ja nuotion loimu mukanasi joka kuukausi.
Täyttämällä viereisen lomakkeen, olet mukana. Täysin ilmainen, eikä edes maksa mitään! Saat kerran kuussa sähköpostiisi Tähtihetki-kirjeen, jossa on tarina koko kuukauden voimavaraksi.
Et sitoudu mihinkään ja voit peruuttaa tilauksesi milloin vain.

Tarinatähti
Harjukatu 44 B 38
15100 Lahti
Suomi, Finland
044 2772591
Tarinavalkea, 3129031-1
Tarinatähti on lahtelainen yritys, jonka sydämessä sykkii tarinallinen inspiraatio. Luomme monipuolisesti sisältöä, joka herättää ajatuksia ja tunteita. Olemme erikoistuneet tarinallistamiseen niin sanoin kuin kuvin. Teemme kaikenlaisia kirjoitustöitä sekä suunnittelemme oivaltavia brändi-ilmeitä, verkkosivuja ja muuta visuaalista materiaalia. Toimintamme tavoitteena on luoda ympärillemme iloa, kehitystä ja motivaatiota. Arvostamme retoriikkaa, puhumista ja sujuvaa tarinankerrontaa, ja tuomme ne eläväksi niin kirjoitetussa kuin visuaalisessakin muodossa. Tärkeimmät työkalumme ovatkin tarina, puhe ja luova visuaalinen suunnittelu. Meitä ajaa innostunut halu kirjoittaa ja vaikuttaa, nostaa ihmisten katseita taivaalle.