Loistetta yrityksellesi

Milloin olet viimeksi kertonut tarinan?

Hyvät tarinankertojat menestyvät. Hyvät tarinat elävät ikuisesti. Siksi sinun kannattaa kertoa tarina, sanoin tai kuvin.

Valkea tähti, pilvien välissä loistaa.

Kohdennan katseen, tuike sumun poistaa,

On raukea yö.

Eksynyt löytää kotiin, seikkailija aarteen.


Hyvä tarina on kuin tähdet. Loistaessaan ne antavat valoa, vangitsevat katseen ja keräävät ihmisiä ympärilleen. Paitsi että tähdet ovat kauniita, ne ovat myös hyödyllisiä. Niiden avulla voi suunnistaa. Eksynyt löytää kotiin, seikkailija aarteen. Me teemme yrityksellesi tarinoita sanoin ja kuvin. Erottaudu muista avullamme ja kerro säihkyviä tarinoita. 

Kerrotaan yrityksesi tarina.

Yritystarina ei ole historiikki tai kuvaus liiketoiminnastanne. Siinä ei ole moniakaan vuosilukuja, numeroita tai vaikeita ammattisanoja. Se on tarina siitä, miksi te olette olemassa. Se on missio, tunne ja toteutus yhdessä, teidän näköisenne kertomus elämästä ja ihmisistä. Tämä tarina on jo olemassa, nyt se pitää vain enää julistaa maailmalle. 

Yritystarina pitää sisällään:

Aloituskeskustelu

1-2 haastattelua työpaikan henkilöstöltä

Pitkä versio tarinasta (esim. nettisivuille ja julkaisuihin)

Lyhyt versio tarinasta (esim. hissipuhe, some-julkaisut)

Haastattelujen litteroinnit yrityksen vapaaseen käyttöön

Kesätarjous 299 €

Tukea sisällöntuotantoon

Yritystarina

Yrityksen tarinan tulee olla jotain muuta kuin pelkkä tietoteksti. Vuosilukujen ja liikevaihtonumeroiden sijasta tarinassa on hyvä olla tunteita ja retorisia koukkuja. Sellaiset kiinnostavat ihmisiä. Silloin lukeminen ei ole työlästä, vaan parhaimmillaan se on elämys.

Tarinatähti kirjoittaa yrityksellesi tarinan. Siitä tehdään kaksi versiota: lyhyt hissipuhe, jonka voi kertoa nopeasti missä vain. Lisäksi siitä tehdään pidempi versio, jonka voi julkaista nettisivuilla.

Asiakaskirjeet

Hyvä kirjoitusasu ja oikea kielioppi on suuressa merkityksessä. Kuten jossakin mainoksessa sanotaan, ensivaikutelman voi luoda vain kerran. Jos tekstisi on täynnä virheitä, toistopuuroa tai tyylittömyyttä, kuvaa itsestäsi on enää vaikea muuttaa.

Tarinatähdessä ollaan ammattitaitoisia kirjoittajia. Täällä tarjotaan apua ja palvelua kaikenlaisiin kirjoitustehtäviin, ei ainoastaan tarinallisuuteen. Oli kyseessä sitten asiakaskirje, artikkeli, historiikki, tietoteksti tai mikä tahansa, ole rohkeasti yhteydessä.

Succes Storyt

Onko yritykselläsi menestyneitä asiakkuuksia? Oletteko tehneet yhdessä loistavia asioita, joista voisi kernaasti kertoa muillekin?

Success Story on koukuttava tapa viestiä yrityksen onnistumisista ja uroteoista ulospäin. Samalla ne toimivat vahvoina referensseinä kaikille niille, jotka kiinnostuvat yrityksesi toiminnasta. Saat monta kärpästä yhdellä iskulla: menestystarinan firmastasi, referenssejä ulkopuolisille ja samalla haastatteluaineistoa työntekijöistäsi ja asiakkaistasi.

Blogitekstit

Vierailin kerran erään urheilukaupan nettisivuilla. Heillä oli oma blogi. Viimeisin päivitys oli kolmen vuoden takaa, ja se oli syksyaiheinen. Tuntui hassulta lukea se keskellä kesää. Onko kirjoittaja nukahtanut näppäimistön ääreen? Onko tämä yritys vielä olemassa? 

Joskus ei ole aikaa päivittää blogia. Silti sitä luetaan. Jätä se minun huolekseni. Blogisi saa uutta, loistavaa sisältöä ja suuntaviivat tulevaisuuteen.

Verkkosivut

Nykymaailmassa yritystäsi ei käytännössä ole olemassa, jos sillä ei ole verkkosivuja. Käynti verkkosivuilla on kuin hengitystesti. Jos ne eivät vastaa brändin mukaista ilmettä, jos ne on tehty huolimattomasti eivätkä puhuttele kävijää, firman henki kulkee huonosti.

Me teemme yrityksille vaikuttavia ja visuaalisesti sykähdyttäviä verkkosivuja. Ilme vahvistaa brändiä ja kertoo yrityksenne tarinaa, joka ansaitsee tulla kuulluksi nettisivujenkin kautta!

Tarinoita eri tilaisuuksiin

Tarina yllättää kuulijan. Sen lisäksi se sopii kaikkialle. Kukaan ei ihmettele, jos kerrot aamupalaverissa tai syntymäpäiväjuhlilla tarinan. Itse asiassa näin kannattaakin toimia. Tarinalla on taipumus koskettaa ja aiheuttaa positiivisia sykäyksiä.

Tarina on myös pedagoginen keino. Se jää helposti muistiin ja se on helppo kertoa eteenpäin. Tarinatähti kirjoittaa tarinoita niin palavereihin kuin opetustilanteisiinkin.

Liity Tähtihetkeen.

Tähtitaivas ja nuotion loimu mukanasi joka kuukausi.

Täyttämällä viereisen lomakkeen, olet mukana. Täysin ilmainen, eikä edes maksa mitään! Saat kerran kuussa Tähtihetki-sähköpostin, jossa on tarina koko kuukauden voimavaraksi.

Et sitoudu mihinkään ja voit peruuttaa tilauksesi milloin vain.

Tarinatähti


Harjukatu 44 B 38

15100 Lahti

Suomi, Finland


markus.koskinen@tarinatahti.fi 

044 2772591

Tarinavalkea, 3129031-1

Tarinatähti on lahtelainen yritys, jonka sydämessä sykkii tarinallinen inspiraatio. Luomme monipuolisesti sisältöä, joka herättää ajatuksia ja tunteita. Olemme erikoistuneet tarinallistamiseen niin sanoin kuin kuvin. Teemme kaikenlaisia kirjoitustöitä sekä suunnittelemme oivaltavia brändi-ilmeitä, verkkosivuja ja muuta visuaalista materiaalia. Toimintamme tavoitteena on luoda ympärillemme iloa, kehitystä ja motivaatiota. Arvostamme retoriikkaa, puhumista ja sujuvaa tarinankerrontaa, ja tuomme ne eläväksi niin kirjoitetussa kuin visuaalisessakin muodossa. Tärkeimmät työkalumme ovatkin tarina, puhe ja luova visuaalinen suunnittelu. Meitä ajaa innostunut halu kirjoittaa ja vaikuttaa, nostaa ihmisten katseita taivaalle.

Yö nousee. Tähdet syttyvät. On tarinoiden aika.